Tietoisilla arvovalinnoilla onnellisempaan elämään

Antiikin filosofi Aristoteles kirjoitti aikoinaan, että olemme kaikki yhdessä suhteessa samanlaisia: jokaisen ihmisen toiminta tähtää hänen oman onnellisuutensa kasvattamiseen. Tämän ajatuksen mukaan kaiken toimintasi taustalla on pyrkimys onnellisuuden kokemusten lisäämiseen. Aristoteles osoitti myös, että todellinen onnellisuus riippuu yksilön kyvystä tunnistaa ja toteuttaa sellaisia hyveitä ja arvoja, jotka parantavat hänen elämänsä laatua.

Liitämme onnellisuuteen usein kuviteltuja ehtoja, jotka vaihtelevat kulloisenkin asemamme ja elämäntilanteemme mukaan. Tällaisia ajatuksia voivat olla vaikkapa ”sitten olen onnellinen, kun minulla on paljon rahaa” tai ”voin olla todella onnellinen vasta sitten, kun olen löytänyt unelmieni puolison”. Todellinen onnellisuus ei kuitenkaan riipu rahasta, muista ihmisistä tai olosuhteista. Sen tärkein edellytys on kykysi kunnioittaa itseäsi ja kokea henkilökohtaista ylpeyttä tekemästäsi työstä tai tavastasi elää, kohdata muita ihmisiä ja olla olemassa. Voit tuntea olosi todella onnelliseksi ja hyväksi vain, jos nämä – ja niiden myötä itsetuntosi – ovat riittävällä tasolla.

Henkilökohtainen ylpeys ja itsekunnioitus riiippuvat paljolti siitä, miten tyytyväinen voit olla omiin valintoihisi ja ajankäyttöösi. Näitä puolestaan ohjaa arvoista ja ihanteista rakentuva sisäinen kompassisi. Jos ihanteesi ja todellinen toimintasi kulkevat samoja ratoja, kaikki on hyvin ja olet todennäköisesti itseesi tyytyväinen ja elämässäsi onnellinen. Jos taas huomaat toistuvasti hylkääväsi ja uhraavasi tärkeitä arvojasi ja ihanteitasi jollekin sellaiselle, jota sinun uskomuksesi mukaan ”pitäisi” noudattaa, huomaat itsekunnioituksesi haurastuvan ja saatat kokea itsesi uupuneeksi ja syylliseksi.

Riippumatta siitä miten vahva itsekunnioituksesi on tällä hetkellä, voit ottaa mahtavan saapasjalkakissan loikan kohti vahvistuvaa itsetuntoa, onnellista ja mielekästä elämää alkamalla tehdä entistä tietoisempia arvovalintoja.

Pahoinvointi ja kärsimys saattavat johtua sisäisistä arvoristiriidoista

Arvoristiriidoilla tarkoitetaan useimmiten yrityksen määrittelemien tai toteuttamien arvojen ja sen työntekijöiden henkilökohtaisten arvojen välisiä epäjatkuvuuskohtia, joiden ajatellaan synnyttävän ongelmia työtyytyväisyydessä tai työssä jaksamisessa. Tällaiset ristiriidat ovat usein vain näennäisiä, ja ongelmien todelliset syyt piilevät sisäisissä arvoristiriidoissa – siinä, miten hyvin tai huonosti toteutuvat arvosi ja ihannearvosi ovat linjassa keskenään.

Jos sinulla on ongelmia ihmissuhteissasi, yhdeksässä tapauksessa kymmenestä toimintasi ohjautuu muualta kuin ihannearvoistasi käsin tai liian monet muut asiat ovat sinulle todellisuudessa tärkeämpiä. Jos raha-asiasi eivät ole niin hyvällä tolalla kuin toivoisit, kyse on mitä todennäköisimmin sisäisestä arvoristiriidasta. Kenties haluaisit olla rikas ja menestyvä, mutta jokin osa sinusta uskoo, että rikkaat ihmiset ovat ahneita muiden hyväksikäyttäjiä, etkä itse halua olla sellainen. Jos mielessäsi velloo tällainen ristiriita, rikastuminen on sinulle mahdotonta vaikka uskoisitkin haluavasi sitä.

Todellisuustarkastelu

Ensimmäinen askel kohti tietoisesti arvo-ohjattua elämää on oppia tunnistamaan, millaiset toteutuvat arvosi ovat tällä hetkellä. Ratkaisevaa tässä ei ole se, mitä sanot, toivot, haaveilet tai aiot. Vain toimintasi tekee näkyväksi sen mitä todella uskot ja mitkä todelliset arvosi ovat. Voit siis helposti tunnistaa nykyisin toteuttamiasi arvoja yksinkertaisesti tarkkailemalla omaa käyttäytymistäsi. Mikä saa sinut toimimaan kuten toimit tai valitsemaan niin kuin valitset?

Jos vaikkapa ajattelet, että haluaisit olla oma herrasi, että vapaus ja itsensä johtaminen ovat sinulle todella tärkeitä, mutta todellisuudessa roikut työssä jota vihaat, voit hetken mietittyäsi havaita, että omana pomonasi olemista tärkeämpää sinulle onkin vaikkapa turvallisuus tai sitoutuminen. Kenties uskot, että työelämässä menestyminen on sinulle hyvin tärkeää, mutta kun seuraat ajankäyttöäsi, huomaat etteivät päiväsi suinkaan kulu menestymisedellytyksiäsi kasvattavissa toimissa vaan sohvalla maaten ja televisiota katsellen. Käyttäytymisestäsi päätellen todellinen arvosi ei olekaan menestyminen vaan esimerkiksi laiskuus tai rentoutuminen.

Ole rehellinen itsellesi, katso toimintaasi ja menneisyyttäsi ja tunnista, mikä arvo on ollut tekemiesi päätösten moottorina ja mitkä arvot ovat sanelleet sekä ajankäyttöäsi että tähän mennessä saavuttamiasi tuloksia.

Mitä arvoja ja hyveitä arvostan eniten? Mitä niistä haluan toteuttaa omassa elämässäni? 

Toinen loikka tielläsi kohti vahvaa itsetuntoa, onnellisuutta ja henkilökohtaisen menestyksen saavuttamista on arvojen kirkastaminen – tietoinen päätös siitä, millainen haluat itse olla ja mikä on kaikkein tärkeintä sinulle. Ota paperi ja kynä, ala kuunnella itseäsi ja kirjoita ylös, millaiset arvot ja hyveet ovat sinulle tärkeimpiä juuri nyt. Ne voivat olla sellaisia kuin esimerkiksi vapaus, perhe, rakkaus, menestys, luovuus, ilo, muiden palveleminen, vilpittömyys, anteliaisuus, rohkeus, sinnikkyys, suoruus ja niin edelleen.

Mieti myös omia luonteenpiirteitäsi ja tuntemiasi ihmisiä ja kysele: mitä ominaisuuksia arvostan itsessäni ja muissa? Ketä ihailen ja miksi? Millainen olisin, jos voisin toteuttaa täysipainoisesti parasta itseäni?

Kokoa tällä tavoin vähintään viisi ydinarvoa, joiden ympärille voit alkaa luoda henkilökohtaista "toiminnanohjausjärjestelmääsi”. Ole herkkänä tunnistamaan, milloin mieleesi tuleva arvo on jotakin sellaista, mitä ajattelet että sinulla ”pitäisi” olla. Hylkää tällaiset ja kuuntele rehellisesti ainoastaan omaa sisäistä ääntäsi ja sitä, mikä aidosti on todella tärkeää sinulle.

Arvojen järjestys on yhtä tärkeää kuin niiden sisältö

Hyvät arvot kohentavat elämän laatua, huonot puolestaan tuhoavat sitä. Saman kaltainen vaikutus on arvojen keskinäisellä järjestyksellä. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa Erkki ja Maija. Molempien arvomaailmassa perhe, terveys ja uralla menestyminen ovat tärkeitä – yhdellä pikku erolla: heidän arvonsa ovat eri järjestyksessä.

Erkille perhe on kaikkein tärkein. Terveys on toisella sijalla ja uralla menestyminen kolmantena. Tämä merkitsee sitä, että tiukan paikan tullen Erkki valitsee aina perheen ennen terveyttään tai uraansa, ja terveytensä ennen uramenestystään. Maijan arvot ovat samat, mutta niiden tärkeysjärjestys on toinen. Kaikkein tärkeintä hänelle on uralla menestyminen. Perhe on toisella sijalla ja terveys kolmannella. Kun Maija joutuu tekemään vaikeita valintoja, hän valitsee aina uran ennen perhettään ja perheen ennen terveyttään.

Mikä ero on näiden kahden henkilön elämänlaadussa ja onnellisuudessa? Vastaus lienee itsestään selvä. Erkin arvot suojelevat hyvää elämänlaatua. Kun hän elää omia arvojaan kunnioittaen, hänellä on antoisa elämä, onnellinen perhe, vahva terveys ja hyvä tasapaino kodin ja ulkomaailman välillä. Maija uhraa jokaisessa valintatilanteessa oman perheensä ja terveytensä (ja todennäköisesti kaiken muunkin) uramenestyksen kultaiselle vasikalle. Todennäköisesti hän ei ole sen paremmin huikean onnellinen kuin pitkän päälle täysin tervekään, eikä hän jälkeenpäin voi kokea kovinkaan suurta tyytyväisyyttä omista valinnoistaan.

Siispä yhtä tärkeää kun tärkeiden arvojen tunnistaminen, on niiden laittaminen hyvään järjestykseen. Käy siis laatimasi luettelo läpi ja valitse arvoistasi yksi, joka on sinulle tärkeämpi kuin yksikään toinen. Tämä on se arvo, joka nousee kaiken yläpuolelle niissä tilanteissa, joissa sinun on tehtävä valintoja. Laita muut listallasi olevat arvot samalla tavoin keskinäiseen tärkeysjärjestykseen.

... ja sitten tuumista toimiin ...

Kun olet näin tullut tietoiseksi omista tämänhetkisistä ihannearvoistasi ja saanut ne tärkeysjärjestykseen, on seuraava askel luonnollisestikin niiden toteuttaminen käytännössä. Jotta et unohtaisi tekemääsi työtä, tee arvoistasi taulu, jonka voit laittaa seinälle kotona ja töissä. Taulun näkeminen muistuttaa sinua siitä mikä on tärkeää ja auttaa sinua tekemään omaa onnellisuuttasi ja elämänlaatuasi palvelevia käytännön valintoja.

Jos olet kokenut sisäistä ristiriitaa ihannearvojesi ja toteutuvien arvojesi (=käyttäytymisesi) välillä, voit alkaa kasvattaa ihannearvosi ohjausvoimaa miettimällä, miten voisit muuttaa toimintatapojasi, jotta ihanteesi toteutuisi nykyistä paremmin työssäsi tai yksityiselämässäsi. Yksinkertainen esimerkki voisi olla vaikkapa tilanne, että olet tunnistanut terveyden yhdeksi tärkeimmistä arvoistasi, mutta tiedät ettei ajankäyttösi tällä hetkellä palvele parasta mahdollista terveyttä. Tiedät, että sinun pitäisi liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin. Kysy itseltäsi: miten voin säätää ajankäyttöäni ja toimintatapaani niin että se palvelee terveyttäni entistä paremmin? Tunnista pieniä muutoksia, joita voit alkaa heti toteuttaa, ja sitoudu niihin.

Välitä itsestäsi ja valitse paremmin!

Hyvä itsetunto ja onnellisuus ovat siis melkoiselta osin kytköksissä siihen, kuinka hyvin kykenet elämässsäsi noudattamaan omia ihannearvojasi. Jos toimit arvojesi vastaisesti, joudut kokemaan ansaittua syyllisyyttä, itsekunnioituksen puutetta ja huonommuutta. Kun taas toimit näitä arvoja kunnioittaen ja toteuttaen, tunnet itsesi hyväksi ja saat enemmän tyydytystä aikaansaannoksistasi. Itsetuntosi vahvistuu ja koet itsesi onnellisemmaksi. Välitä siis itsestäsi, seiso jämäkästi omien arvojesi takana ja ala tehdä parempia valintoja!

Jos haluat saada lisää arvojumppavinkkejä, lähetä minulle sähköpostiviesti ja kirjoita Aihe-kenttään ”Arvot”. Lisään sinut postituslistalleni ja lähetän sinulle vastauspostissa ohjeita ja harjoitustehtäviä, joiden avulla voit löytää viisi tärkeintä arvoasi ja alkaa toteuttaa niitä entistä vahvemmin elämässäsi.

 

Ihanteellisia elämänvalintoja toivottaen,
Johanna Koskimies
Certified Business & Career Coach, työyhteisövalmentaja
p. 040 – 413 2747
[email protected]

Artikkeli julkaistu vuonna 2014.

Lue lisää samankaltaisia artikkeleita

Kuinka saada asioita aikaiseksi? 9 keinoa, joilla lopettaa viivyttely ja tarttua toimeen

Näiden vinkkien avulla tehostat tuottavuuttasi ja saat enemmän aikaan ilman viivyttelyä.
Lue lisää

Huonoimmat työnhakuvinkit – 5 sanontaa, jotka saavat työnhakijat raivon partaalle

Nämä viisi huonoa työnhakuvinkkiä ja sanontaa ärsyttävät työnhakijoita.
Lue lisää

Tule kesäkaveriksi Esperiin

Tule kesäkaveriksemme Esperiin – kesärekrytointimme on nyt käynnissä!
Lue lisää